En voinut estää itseäni hyppelemästä riemusta, kun olin taasen Ravilan jo suht tutuksi, ainakin rakkaaksi jos ei muuta, tulleella tallialueella. Äiti oli ollut tänään tosi hyvällä päällä ja luvannut autokyydin, pakkasta oli vain -14 astetta ja lunta satoi hiljalleen peittäen kauniisti hiljaisen, kauniin maiseman valkeuteen. Vaaleanpunaisessa - minkäs muunkaan värisessä - tallikassissani lepäsi pohjalla ensinnäkin uusi harjasetti ja toiseksekin muhkea eväsleipä sekä juomapullo. Toisin sanottuna kaikki oli loistavasti.
Kun astuin ihanan lämpöiseen talliin sisälle, katseeni tapasi heti jonkun vieraan, arviolta kolmikymppisen vaaleaverikön naisen lakaisemassa lattiaa. Se ei voinut olla Haylie, koska näin hänet eilen ja hän oli aivan erin näköinen kuin tämä. "Hei!" sanoin hänelle ja yllätyin itsekin miten varmalta kuulostin - yleensä kun olen niin epävarma uusien ihmisten seurassa.
"Ai hei!" nainen tervehti huomatessaan minut. "Ei ollakkaan vielä tavattu jos muisti pelaa normaalilla tavalla. Mä oon Eeva, tallityöntekijänä täällä kuten Ninnikin."
"Niin joo, Rosa kertoi teistä ekana tallipäivänäni", muistin. "Mä taas oon Jutta, Sallya hoidan."
"Kiva tutustua! Ja mukava saada uusia tyyppejä porukkaan mukaan", Eeva iski silmää hymyillen.
Hymyilin itsekin ja marssin heti ensi töikseni ilmoitustaululle. Siellä oli kaksi uutta lappua, toinen tulevasta koulutunnista ja toinen estetunnista. Kiinnostuin heti tavattomasti, mutta päätin siltikin malttaa mieleni vielä ja olla osallistumatta. Sitten myöhemmin kyllä tulisin takuulla olemaan aktiivinen tunnilla kävijä, mutta nyt vielä - halusin tutustua Sallyyn paremmin ennen kuin kipuaisin selkään.
Rosa oli eilen vinkannut, että voisin vaikka juoksuttaa Sallya, ja olin heti innostunut ajatuksesta. Sen tekisinkin tänään, mutta ennen sitä - karsinan siivous.
Ripustin tallikassini roikkumaan boksin oven naulaan, ja järjestelin uudet harjat harjapakkiin siististi. Vanhemmat ja jo rispaantuneet kuljetin satulahuoneeseen jossa voisin sitten myöhemmin pestä ne. Näiden pienten toimenpiteiden jälkeen kärräsin suuret kottarit karsinan eteen, niitten rengas lonksui aika pahasti puolelta toiselle mutta homma sujui kyllä siitäkin huolimatta mainiosti. Nappasin muovitalikon käsiini ja astahdin sisälle karsinaan, joka olikin yllättäen varsin siisti. Sallylla oli selvästi ihan oma nurkkaus lannalle, mikä helpotti työtäni oleellisesti. Tarvitsi vain siivota lantanurkkaus huolella, mikä oli sekin tosin raskasta koska lantaa kyllä löytyi ja paljon. Talikko kasaan... Rivakka nosto... Heilautus ja kottareihin. Siistin vielä muutenkin karsinan ihan yleisilmeeltään siistimmäksi, ja kärräsin kottarit lantalaan. Ne olivat raskaat, en ollut tottunut siivoamaan karsinoita kun... No, en vain ollut paljon aiemmin siivonnut... Mutta hyvin ne kumminkin kulkivat ja sain lastin kunnialla kipatuksi lantalaan.
Hieman käsivarsiani hieroskellen palasin karsinalle, ja nappasin mukaani Sallyn riimun. Viime tingassa muistin myös riimunnarun, joka meinasi jäädä tallikassini taakse piiloon. Kävelin reippain askelin ulos tallipihalle, joka sai koko ajan vain paksumman ja paksumman lumipeitteen ylleen. Maisema oli kaunis, kuin sadusta. Tarvoin pihattotarhan ohi, jossa Rambo-shettis kovasti yritti juosta perääni tekemään tuttavuutta, mutta päättäväisesti sivuutin sen ja jatkoin Rinnan sekä Sallyn tarhalle.
"Täällä sitä vaan esitetään nälkään kuolevaa", naurahdin Sallylle joka hamusi kovasti maasta turvallaan viimeisiäkin heinänkorsia. "Et sä noista mitään hyödy, höpsö", kutitin sitä turvalta ja se nosti päänsä pärskähtäen. Käytin tilaisuuden hyväkseni sujauttamalla riimun sen päähän, ja aukaisin portin johdattaen hevosen ulos tarhastaan. "Tuu vaan", rohkaisin kun Sally jäi katsomaan Rinnan perään. Pian se asteli rauhallisesti perässäni ja odotteli, että saisin portin suljettua, minkä jälkeen lähdin kävelemään tallia kohden. Sallyn kengitetyt kaviot kopsahtelivat betonilattiaa vasten säännöllisessä rytmissä, kun taas minun saappaiden askeleeni tuskin erottuivat kavioniskujen rinnalta.
Riisuin Sallyn riimun ja pistin sen oveen roikkumaan, ja jätin oven hieman raolleen että hoitsuni saisi katsella ja ihmetellä maailman menoa. Ei sillä, että tallissa nyt koskaan mitään ihmeellistä tapahtuisi.
Oli kieltämättä aivan erilaista harjata hevosta uusilla kuin vanhoilla harjoilla! Täysin käyttämättömillä ja hyvillä. Sallykin jopa tuntui nauttivan aivan eri tavalla - tai ehkä kuvittelin, mutta silti se vaikutti jotenkin tyytyväisemmältä. Tai sitten, ehkä se olin vain minä joka oli tyytyväisempi.
"Moi..." kuulin hieman aran äänen karsinan ovelta ja käännyin äänen suuntaan. Näin oranssihiuksisen, suurin piirtein pituiseni tytön, joka näytti siltä kuin etsisi jotain. "Tiiätkö missä Vallen riimu on?"
"Mä taisin nähä sen ihan Vallen päässä kun se oli tuolla tarhassa. Kanttii käydä vilkaisemassa. Ja mä oon muuten Jutta, hoidan Sallya."
"Joo kiitos paljon!" tyttö vastasi. "Mä taas on Natalie. Ja Vallen hoitaja tietty."
Emme jääneet sen pidemmäksi aikaa juttelemaan, Natalie lähti nimittäin epäilemättä Vallen tarhalle, ja minä taas jatkoin Sallyn harjaamista. Jaloissa oli kovin homma, kuinkas muutenkaan, ja varsinkin kun Sally oli väriltään valkea niin likaiset jalat vaikuttivat oikeasti tosi likaisilta muuhun kehoon verrattuna.
"Nooh, mä puhistan sitte juoksutuksen jälkeen nuo jalat paremmin", puuskahdin puoliääneen. "Likaantuvat kumminkin maneesissa."
Puhdistettuani vielä kaviot, suljin boksin liukuoven riuskasti vetäisten ja lähdin kävelemään varustehuoneeseen. Sieltä varmaankin löytyisi kapsoni, juoksutusliina ja -raippa. Ainakin toivottavasti.
Avasin varustehuoneen oven ja katselin siellä ympärilleni, eikä katseeni ainakaan vielä tavannut muuta kuin pitkää rivistöä satuloita ja suitsia. "Etsitkö jotain?" kuulin viereltäni ystävällisen äänen. Puhuja oli aika lyhyt ja hoikka, blondi tyttö... hetkinen, oliko tämä Essi josta Veera eilen puhui?
"Öö joo," sain suustani. "Juoksutuskamppeita. Kun aattelin tota Sallya..."
"Ne on täällä vähän peremmällä, ootas..." tyttö käveli huoneen perälle ja haki sieltä suuren loimikaapin vierestä kaipaamani kamppeet.
"Joo, kiitos tosi paljon!" hymyilin. "Ootko sä muuten Essi?"
"Essihän mä", tuo vahvisti hymyillen. "Annien hoitaja. Ja sä oot Jutta?"
"Jep", nyökkäsin. "Sallya hoidan, niinku taisinki jo huomauttaa."
"Selvä, no kiva tutustua! Aattelit sitte juoksuttaa hoitsuasi?"
"Niin juuri, tää on kyllä eka kertani kun juoksutan. Onko siinä mitään erityisiä kommervenkkejä jotka mun pitäis tietää?" varmistin.
"Ei kait siinä, Sally ainakin tietääkseni on tosi mukava juoksutettava. Kunhan teoriassa tiedät suurin piirtein miten juoksutetaan, sä pärjäät kyllä jo pitkälle. Sally tottelee tosi hyvin ihan ääniapuja, näitä käynti, ravi jne."
"Selvä, kiitos!" hymyilin huomattavasti huojentuneempana ja livahdin Sallyn luo. Olin aina näissä uusissa asioissa varsin epävarma, mutta eiköhän se tästä. Puikahdin hoitsuni luo karsinaan ja katsoin sitä hellästi. Kuinka ihana voi hevonen olla? Se nosti päänsä ilkikurisesti kun olin pukemassa kapsonia sille, mutta pienen leikkimielisen taistelun jälkeen sekin onnistui lopulta. Kiinnitin jyoksutusliinan kapsoniin, otin juoksutusraipasta kunnon otteen ja työnnettyäni boksin oven kokonaan auki talutin Sallyn ulos.
Johdatin kauniin kimon perässäni pihan poikki. Lumeen jäivät tuoreet kavionjäljet ja kokoa 38 olevat saappaanjäljet, jotka tuota pikaa tulisivat peittymään lumeen. Sitä nimittäin tuprutti tummenevalta taivaalta vieläkin. Pakenimme yhdessä pimeää maneesiin, jossa oli tehokas valaistus ja joka, upeaa kyllä, oli tyhjä. Katsomossakaan ei ollut ketään, joten saimme Sallyn kanssa olla rauhassa kahdestaan.
"Kas niin", mutisin hiljaa itsekseni kun olin pysähtynyt maneesin keskustaan pehmeälle hiekkakerrokselle. Kerin liinaa hieman käteeni, muutamalle löysälle lenkille, ja loppupään laitoin toiseen käteeni jossa pitelin myös juoksutusraippaa. Nuolaisin kuivia huuliani kerran, pari, rykäisin ja sanoin: "Käynti."
Sally alkoi kävellä joustavasti, pitkin, tahdikkain askelin ympyrällä ja katselin sen kulkua ihaillen. Nätit askeleet sillä kyllä ainakin käynnissä vaikutti olevan, tosin mikäpä minä olen sitä sanomaan. En ollut mikään asiantuntija - mutta siltikin, ihanaisen hoitsuni askeleet olivat jotain aivan unelmaa. En malttanut odottaa, että pääsisin aikanaan selkään niitä kokeilemaan!
Kun Sally oli saanut kävellä riittävästi lämmetäkseen, käskin sen raviin. Siirtyminen oli pehmeä ja vaivaton, hevonen siirtyi sulavasti nopeampaan askellajiin ja tahti sekä tasapaino säilyivät loistavasti. Silmäni suorastaan ahmivat kauniin hevosen notkeaa liikehdintää. Olikohan tuon näköinen ravi edes pomputtavaa? Jos ratsastajan näkökulmasta ajatteli. Sen saisi nähdä sitten joskus... Mutta ei, vielä ei ollut aika. Tahdoin tutustua Sallyyn vielä hyvinkin paljon, jotta ratsastus sujuisi mahdollisimman hyvin.
Annoin Sallyn kävellä ja ravata vielä toiseenkin suuntaan, ja se tuntui oikein hyvältä ja vastaanottavaiselta. Se selvästikin rakasti töihin pääsyä ja taitojensa näyttämistä - ainakin näissä helpoissa jutuissa. Kun hevonen oli mielestäni ravaillut ja kävellyt riittävästi, olin siirtymisiä ja pysähdyksiäkin antanut sille tehtäväksi, päätin kokeilla miten se laukkaisi. Mieleni täyttyi heti kaikenlaisilla kauhukuvitelmilla siitä, kuinka Sally ryöstäisi - tai jotenkin muuten onnistuisi pillastumaan ja karkaisi käsistä - mutta ravistin ajatukset päättäväisesti pois mielestäni. Totta kai kaikki sujuisi hyvin! Epävarmuuteni tosin kasvoi kun huomasin joidenkin kahden hoitajan ilmestyneen katsomoon, mutta yritin olla välittämättä siitä. Nyt olisi pakko onnistua. "Laukka!" sanoin itsevarmemmin kuin miltä itseni tunsin, ja huokaisin helpotuksesta kun Sally nosti täysin rauhallisen, hallitun laukan. Eihän se edes yritä ryöstää, tajusin ja sätin itseäni kun olin saattanut edes kuvitella mitään sellaista. Eihän nyt Sally semmoisia...
Täytyy sanoa, että oli se laukkakin kaunista. Keinuvaa ja tasapainoista, säännöllisen kolmitahtista. Tuolla selässä olisi kyllä mahtavaa olla, haaveilin ja hetken päästä, aikani ihasteltua siirsin Sallyn ravin kautta loppukäyntiin. Siinä se aikansa käveli venytellen siroa kaulaansa, ja tunsin kuinka rakkauteni sitä kohtaan kasvoi hetki hetkeltä. Oli ihanaa, että sain hoitaa juuri sitä.
"No niin Sally, eiköhän se riitä tältä päivältä", totesin hilpeästi ja annoin sille luvan pysähtyä. Taputin ja kiittelin sitä suorastaan ylitsevuotavan paljon, olihan se käyttäytynyt yllättävänkin hienosti, ja lähdin maneesin päätyovea kohden. Ovi oli sen verran raskas että sen avaaminen oli pienen vaivan takana, mutta aukesihan sekin sitten lopulta niin, että pääsimme ulos raikkaaseen talvi-ilmaan.
"Ei se talvi nyt niin hirveä vuodenaika olekaan kun tarkemmin ajattelee", sanoin Sallylle ja se loi minuun ihanan, rehellisen katseen ruskeilla silmillään. "Ainakin kun sinä olet siinä vierellä", jatkoin ja halasin sitä.
Kun olin karsinassa tallin lämmössä ja yritin saada Sallyn jalkoja puhtaiksi lämpimän veden ja sienen avulla, boksin ovelle tuli yllättäen kaksi hoitajaa, jotka muistin nähneeni katsomossa. Naurahdin pienesti itsekseni - olinkohan tämän jälkeen jo tutustunut kaikkiin mahdollisiin hoitajiin?
"Heippa!" toinen, suunnilleen ikäiseni tyttö tervehti pirteästi. "Sulla meni tosi hyvin Sallyn kanssa, taidatkin olla sen uus hoitaja?"
"Ai kiitti!" tokaisin ilahtuneena. "Jep, ja nimi on Jutta."
"Mä taas hoidan Eddietä, ja Amanda mä oon."
Amandan vieressä seisova, vanhempi tyttö avasi suunsa huomatessaan, että sitä ilmiselvästi odotettiin. "Niin, ja mä oon Juulia. Juulia Joki", hän esittäytyi. "Rasse on mun hoitsu, tiiäthän, se vuonisruuna, ja mä oon 18-vuotias."
"Mä oon vasta 15", hymyilin ja jatkoin kärsivällisesti Sallyn hiekkaisen takajalan puunaamista. "Rasse on kyllä tosi söpö! Eikö Eddie muuten oo se musta, piirtopäinen poni? Se aika pieni?" varmistin kääntyen Amandan puoleen.
"Sepä juuri", Amanda nyökkäsi.
Näiden sanojen jälkeen oli pieni vaivautunut hiljaisuus kun kukaan ei oikein keksinyt mitään puhuttavaa, mutta tilanne laukesi kun kehuin Juulian hienoa kampausta. "Itekkö teit?"
"Joo, kiitos paljon", Juulia vastasi ilahtuneena. "Ei tämä mitään, mä vaan tykkään tehdä kampauksia."
"No siinä suhteessa me ollaan kyllä ihan samanlaisia, itekki tykkään!" naurahdin ja tulin ulos Sallyn boksista. "Pitää käydä tyhjäämässä tää vesiämpäri", selitin ja Juulia sekä Amandakin lähtivät kumpikin omiin askareihinsa. Tyhjensin likaveden, jolla olin putsannut Sallyn jalat edes välttävään kuntoon, viemäriin ja kävelin vielä kerran karsinalle. Sally seisoi siellä jo hieman uneliaan näköisenä jalkaansa lepuuttaen, ja rapsutin sitä hymyillen. Koska kello oli jo paljon, ei ollut mitään mieltä enää viedä Sallya ulos tarhaan, joten päätin suosiolla jättää sen karsinaan lepäämään ja vielä kerran sitä rapsutettuani lähdin. Kävelin tallin parkkipaikalle odottelemaan pian saapuvaa kyytiäni ja kun tutut auton valot putkahtivat näkyviin, muistin että eväät olivat taas jääneet syömättä ja naurahdin huonolle muistilleni. Noh, autossa sitten.
Rosan kommentti:
Kiva kun päätit tällä kertaa juoksuttaa Sallya - rauhassa tutustuminen ennen selkään kiipeämistä on tärkeää luottamuksen luomisen kannalta Sulla ja Sallylla tosin tuntuu olevan luonnostaan joku maaginen yhteys, sovitte niin hyvin toisillenne! Tosi kiva myös, että päätit auttaa Sallyn karsinan siivoamisessa, ne hommat kun tuppaavat aina jäämään tallihenkilökunnalle. Teillä kuulosti menevän oikein hyvin, kiva että pääsit tutustumaan muihinkin hoitajiin paremmin. Ei se laukkakaan onneksi ollut niin paha juttu, kun aluksi kuvittelit En löytänyt kirjoitusvirheitä, mukavaa ja helppolukuista tekstiä. Saat 24ve!